Physalia's
Koti Gerbiilini Poikueet Myytävänä Minä

 

Minä

 

    Olen vuonna 1981 syntynyt, eläintenystävä pienestä pitäen. Kotoani on aina löytynyt koiria, joten eläinrakkaudellani on pitkät perut. Ollessani n. 10-vuotias kiinnostuin siskoni kanssa hevosista, isovanhempiemme naapurista kun löytyi talli. Siellä tuli sitten aina kyläillessä käytyä. Muutamilla leireilläkin kävimme, kunnes muutimme ja löysimme parin kilometrin päästä ravitallin. Tältä tallilta saimme itsellemme yhden "vakipollen", Vekselin Riikan, jota hoidimme ja jolla saimme ratsastaa.

    Kun muutin pois kotoa, päätin hankkia itselleni jonkun lemmikin. Koko ikänsä eläinten kanssa eläneenä kun ei osaa olla ilman eläimiä. Niin kuvioihin tulivat gerbiilit, enkä valintaani ole katunut! Myös kanimme ehti asustaa luonamme vuoden verran, mutta sen toin vanhempieni luota vasta puoli vuotta sen jälkeen, kun gerbiilit olin ottanut -ne kahden kappaleen pienellä määrällä eivät riittäneet minulle yksistään. Sittemmin gerbiileitä rupesi tulemaan enemmän, kun poikaset tulivat kuvioihin. Nykyään määrä on vakiintunut n. 15 gerbiilin lukemaan.  Gerbiilien lisäksi meillä on ollut yksi kiinankääpiöhamsteri ja hiiri, sitä kauan kaivattua kania en ole vielä saanut hankittua, enkä näillä näkymin hetkeen pysty hankkimaankaan. 

Kasvattajakurssin gerbiileille suoritin lokakuussa 03, ja kasvattajanimi myönnettiin marraskuussa 04. Helmikuussa 05 suoritin kasvattajakurssin käytännönosuuden. Kasvattajasitoumuksen olen myös allekirjoittanut. Väreinä kasvatuksessani ovat siamese ja DTW, mutta poikueista löytyy  silloin tällöin myös burmesea ja cappuccinoa.

Jyrsijäharrastuksen parissa on tullut aktivoiduttua enemmänkin. Etelä-Pohjanmaan Jyrsijäyhdistyksen hallituksessa on tullut pyörittyä pariinkin otteeseen, sekä olen ollut järjestämässä tännepäin virallisia gerbiilinäyttelyitä. Suomen Gerbiiliyhdistykseen liityin pian hankittuani ensimmäiset gerbiilit, ja siihen kuulun edelleen, jo kasvattajanimen saaminen sen vaatii. 

       Kotoa löytyy nelijalkaisten vipeltäjien lisäksi mies ja kaksi poikaa (-05 ja -07). 

 

 

 
Vieraskirja
 
Sivut ovat suunniteltu resoluutiolle 1280*1024. Sivut avattu ensimmäisen kerran 15.03.2002
© Jaana Kotoneva, Pyrstöviita 12, 60150 Seinäjoki, 0400-982873, jaanakotoneva(miuku)hotmail.com